lauantai 14. tammikuuta 2012

Skarppi sairastaa.

Eilen jouduin lähtemään töistä kesken kaiken pois kun minulle nousi kuume. Eli karppihampurilaiset jäi kokeilematta ja siirtyy ensi viikkoon, samoin kuin tämän viikonlopun jumpat. :/


Kuume & mahatauti yhdistelmä vetää ihan voimattomaksi, eikä oikein pystyssä jaksa pysyä. Mikään ruoka ei maistu, pelkkä ruoan ajattelukin saa melkein huonovointiseksi. Nyt kipeänä ollessa en ole hiilareita miettinyt vaan pistänyt suuhun sitä mitä saan kurkusta alas. Jaffa ja mustaherukkamehua on mennyt, että saisi edes vähän sokerit nousemaan ja olon kohenemaan.




Nyt Skarppi vaikenee ja palaa takaisin kun olo on kohentunut.

torstai 12. tammikuuta 2012

Uutuuksia keittiössä

Tämän viikon kauppareissulta lähti mukaan pari uutta vähähiilihydraattista ruokatuotetta testaukseen. Vaasan minihiilari-sämpylöitä ( 3g hh/pala) ja Hippuhiilari leivontajauhoja, joita ajattelin käyttää perjantaina hampurilaissämpylöiden tekoon.


Tätä ennen olen maistanut Perheleipurien Karppinen sekaleipää (3g hh/pala) ja Karppinen ruispaloja (4g hh/pala). Sekaleipä on ihan ok makuista, mutta vain paahdettuna. Ruispalat on hyvää sekä paahdettuna että ilman. Minihiilarisämpylät olivat todella maukkaita (paras näistä kolmesta), suosittelen muillekin!

keskiviikko 11. tammikuuta 2012

Vihanneskammosta eroon

Jossain kirjoituksessa olin jo maininnut siitä että en voi sietää lämmitettyjä vihanneksia (paistettuja, keitettyjä jne.). Vihannesten maku etoo, enkä meinaa saada niitä kurkusta alas ilman että tulee yökkäysrefleksi. 

Tänään päätin kokeilla Karppaaja lehdessä ollutta reseptiä "Lohta ja kukkakaalisosetta" muunneltuna siten että vaihdoin lohen lenkkimakkaraan (koska sitä oli eiliseltä jäljellä). Kastike (kerma+Philadelphia-juusto+pekoni) oli todella hyvän makuista ja suussasulavaa! :) Ja sitten siihen kukkakaalisoseeseen.. Hmm.. Jos laittaa tarpeeksi voita niin se menettelee, mutta ei noussut listalla lemppariksi.


tiistai 10. tammikuuta 2012

Haittavaikutus.

Huomaa taas että on syönyt vähemmän hiilareita. Tänään on ollut kauhea päänsärky. :/ Päänsärky kestää yleensä pari päivää ja menee sitten ohi.



Tänään oli pitkä työpäivä joten päätin tehdä ruoaksi jotain todella helppoa ja nopeaa; uunimakkaraa + reikäjuustoa. Hk-sinisessä lenkissä on hiilareita "vain" 6,5g/100g ja juustossa nolla.

Ja Jippii!! Paino on viikossa laskenut 1,2kg. Eli alaspäin mennään! :)

maanantai 9. tammikuuta 2012

Hei me karpataan!

Tänään töissä tuli puheenaiheeksi työkaverin kanssa karppaaminen (yllätys), onneksi on työkaveri joka karppaa ja jonka kanssa voi vaihdella hyviä reseptivinkkejä. :) Hän sitten kysyi minulta että katsoinko lauantaina uuden ohjelman TV5:lta "Hei me karpataan". Olin unohtanut koko ohjelman, vaikka ajatuksena oli katsoa että minkälainen ohjelma se on. 


Ohjelma on jakanut karppaajien mielipiteet, osa odottaa jo innolla seuraavaa jaksoa ja osallä jäi eka jakso myös vikaksi. Kuulemma liikaa tuotteiden mainostusta ja "perusjuttuja"   Ensi viikonloppuna yritän muistaa katsoa kyseisen ohjelman ja katsoa mitä mieltä itse olen, jokaisella on omat mielipiteensä.


Nyt voisin alkaa miettimään viikon syömisiä ja alkaa kirjoittelemaan kauppalistaa huomista varten. :)



Katsoiko kukaan lukijoista ohjelmaa? Mielipiteitä?

sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Fit Karppaaja

Tällä viikolla ilmestyi ensimmäinen karppaajille suunnattu lehti; Fit Karppaaja. Lehdessä on 40 herkullista vhh-reseptiä, "Karppaajan abc" ja paljon muuta mukavaa luettavaa. :)



Viikonloppuna karppipizzan lisäksi tuli testattua lehdessä ollutta reseptiä "Ranskalaiset fileet", joka oli TODELLA maukasta! Yleensä en voi sietää keitettyjä/paistettuja vihanneksia vaan syön vihannekset normisalaattina. 

Ranskalaiset fileet
         2-4 annosta
- porsaan sisäfileetä
- 2tl öljyä paistamiseen
- 2-3rkl silputtua persiljaa
- 1 punasipuli
- 1 valkosipulinkynsi
- 1/2 kesäkurpitsa
- 1 punainen paprika
- 1 keltainen paprika
- 4 tomaattia
- suolaa ja pippuria
- 1rkl kuivattuja yrttejä
- persiljaa

1) Leikkaa punasipuli ja tomaatit lohkoiksi, kesäkurpitsa viipaleiksi ja paprikat suikaleiksi.

2) Hienonna valkosipuli ja kypsennä kaikki vihannekset pannussa. Mausta suolalla ja pippurilla. Nosta valmis kasvisseos uunivuokaan.

3) Hiero fileisiin mausteet ja yrtit. Ruskista lihat nopeasti pannulla ja nosta ne sitten vihannesten päälle uunivuokaan.

4) Paista uunissa 175 asteessa.



Lisää karppaajille suunnattuja lehtiä, Kiitos! :)

lauantai 7. tammikuuta 2012

Repsahdus

Eilen kävin perheeni kanssa vaarini luona kahvilla, koska hän täytti pyöreitä. Tietenkin siellä oli tarjolla paria eri sorttia voileipäkakkua, täytekakkua, pullaa ja keksiä. Ja minähän sorruin, ja vielä noihin kaikkiin! Huomasi kyllä että oli eilen syönyt hiilarimättöä kun tänään ei meinannut jaksaa sängystä nousta ylös, torkuttelin kelloa.


Yleensä kun karppaan kunnolla niin saatan pitää 1krt viikossa herkkupäivän, jolloin saan syödä VÄHÄN herkkuja ja nekin valikoiden, esim. 70-80% suklaata.


Tänään menen iltapäivällä kaverini kanssa kahvilla käymään, enkä aio sortua herkkuihin. Ja illalla tiedossa olisi leffailta, ja jos jotain tekee mieli napostella niin otan mukaan vaikka pähkinöitä. :D

perjantai 6. tammikuuta 2012

Pizzaperjantai.

Karppauksen alkuvaiheessa google oli kovassa käytössä. Sen avulla törmäsin karppaus.info -sivustoon. Siellä on mahtava keskustelufoorumi, josta löytää vastauksia yhteen jos toiseenkin mieltä askarruttavaan asiaan. Siellä on myös suuri valikoima kaikenlaisia vhh-reseptejä. Sivustolta olen bongannut monta lempireseptiäni, yksi niistä on Vyötärön metsästäjän pizzapohja, joka on suosituimpien reseptien sijalla 1!


1 prk maitorahkaa
1 pss (150g) juustoraastetta
2 kananmunaa
4 rkl vehnälesettä
3 rkl ruisjauhoja
n. 1tl leivinjauhetta


Ainekset sekaisin ja lusikoidaan ohueksi levyksi leivinpaperin päälle pellille. (Olen itse jättänyt monesti juustoraasteen pohjasta pois, ja siltikin hyvän makuista) Paisto 200 asteessa ensin 10 min ja sen jälkeen haluamasi täytteet päälle ja takaisin uuniin n. 10-15 min.


NAMI! Paljon paremman makuista kuin hiilaripitoinen pizza. Pizzerian pizzoja olen pari kertaa erehtynyt syömään reseptin löytymisen jälkeen mutta syy on erittäin "hyvä" : dagen efter lepopäivä.

torstai 5. tammikuuta 2012

Palkitse itsesi

Minulla on tavoitteena keventyä n. 8-10kg nykyisestä painostani. En ole asettanut itselleni tarkkaa määräaikaa, mutta olisi kiva jos tämän vuoden joulukuussa olisi tavoite saavutettu. :)
Ensi kuun lopussa olen lähdössä etelän lämpöön, joten on PAKKO olla muutama kilo hoikempi että kehtaa rannalla käydä kääntymässä. En halua näyttää tältä:






Sitten kun olen saavuttanut lopullisen päämäärän niin olen luvannut itselleni palkinnoksi kolmannen tatuoinnin! Tatuointi vaihtoehtoja minulla on noin kolme, mutta onhan minulla vielä aikaa miettiä mihin lopulta päädyn. ;)


Ainiin, ja jos täällä lukijoita käy (tilastojen mukaan jokunen on eksynyt sivulle) niin kommentointi on sallittua ;)

keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Move your body!

Jess!! Nyt on taas kuntosalijäsenyys ajantasalla. Muutin siis elokuussa toiselle paikkakunnalle ja laitoin kuntosalijäsenyyteni tauolle.


Kuulun CMS-kuntoklubi ketjuun ja nykyisellä paikkakunnalla on myös saman ketjun kuntoklubi, joten kävin maanantaina siirtämässä jäsenyyteni nykyisen paikkakunnan CMS Forever-kuntoklubille. Siirto ei maksanut mitään.


Forever kuntoklubi on siitä hyvä että siellä maksetaan vain siitä mitä käyttää. Eli yleensä kuntoklubeilla  maksetaan tietty summa kuukaudessa ja siihen kuuluu jumpat ja kuntosali. Itse en käy ollenkaan salilla vaan olen enemmän jumppaaja tyyppiä. Nyt maksan vain ryhmäliikuntatunneista eli halvempi hinta. Foreverin kanssa ei myöskään tarvitse olla naimisissa vaan on kk irtisanomisaika.


CMS-ketjun asiakkaana minulla on myös travellpass jonka kanssa pääsen ilmaiseksi vierailemaan muiden paikkakuntien saleilla.


Tämän viikon vielä lomailen jumppien suhteen ja ensi viikolla alan taas kuntoilemaan. :)